Elämäni tarinoita

Edesmennyt enoni, merikapteeni ja luotsivanhin Kaiku Varjonen (s.1908) Uudestakaupungista kirjoitti aikanaan mielenkiintoisia teoksia suomalaisen purjelaivakauden ajoilta. Hän kirjoitti mm. kirjan ”Meren ja Jumalan armoilla”. Se sisälsi koko Uudenkaupungin viimeisen purjelaivakavalkadin. Niitä olivat mm. parkkilaivat, rautaparkit, kuunariparkit, rautafregatit ja teräsfregatit.

Minulle lankesi outo harrastus. Olen saanut kerättyä kaikki samat laivat pulloon pienoismalleina. En ole niitä edes laskenut, mutta reippaasti yli sata. Ne ovat minun aarteeni. Kaiku-eno tutki myös sukumme historiaa, josta kerron vain pienen, mutta minulle hyvin oleellisen osan.

Ahvenanmaan Kökarissa eleli 1800-luvulla Thomas Sjöberg -niminen soittajahulttio. Vastuuntunnoton pelimanni, joka oli vielä luonnoltaan iloinen. Näin tiesivät Kökarin kirkonkirjat kertoa. Mutta sattuipa viulunsoittajalle säkä. Hän sai naiduksi saaren suurimman talollisen ja kirkonisännän tyttären. Tilanne oli talolliselle kiusallinen. Niinpä hän osti parille häälahjaksi Allmoge-veneen (saaristolaispurren) sillä edellytyksellä, että aviopari lähtee livohkaan saarelta. Talon isäntä oli uskovainen mies ja kävi joka sunnuntai kirkossa rukoilemassa, että jos merellä sattuu haaksirikko, niin laiva lasteineen ajautuisi hänen rantaansa. Rukoukset lienee kuultu, koska isännästä tuli mahtisaarelainen. Soittajahulttio- vävy ei siis sopinut rikkaalle talolliselle.

Vuonna 1844 häiden jälkeen vastavihitty pari astui eräänä kauniina kevätpäivänä saaristolaispurteensa tuulen puhaltaessa lounaasta vakaalla päätöksellä olla koskaan palaamatta Kökariin. Kuten Kökarin kirkonkirjat kertoivat: " Hän lähti sivumyötäisessä purjehtimaan häälahjallaan kohti Uudenkaupungin saaristoa. Mukana olivat häntä rakastava nuorikkonsa, viulunsa ja iloinen mielensä ".

Voiko mitään ihanampaa enää olla. He purjehtivat koko pitkän päivän hyvällä vauhdilla kun aurinkokin vielä paistoi takaa. Vihdoin he saapuivat Isokarin saareen Uudenkaupungin edustalle, jossa Thomas sai majakanvartijan toimen. Tämä erinomainen onni oli perin lyhytaikainen ja jo vuonna 1848 hän menetti toimensa. Lienevätkö potkut olleet soittajan vahvan iloluontoisuuden ansiota, sillä majakan lyhty pääsi sammumaan kolmena yönä peräkkäin. Niin tuli keisarillisen virkamiehen urasta kovin lyhytaikainen. He asettuivat Lammholmin saarelle lähelle Putsaarta. Ensimmäisen kesän he asuivat maihin vedetyn ja ylösalaisin käännetyn häälahjansa alla. Syksyksi rakennettiin oma mökki ja he saivat katon päänsä päälle.

Siitä sikisi yksi sukuni haaroista. Isoäitini Olivian vanhemmista. Joskohan olisin iloluontoisen soittajan geenit heiltä perinyt? Onneksi poikaani Karioskariin ovat onnistuneet tarrautumaan suvun merenkulkijan geenit. Hän toimii mm. höyrylaivan kapteenina. Tämä tositarina taustastani selittänee läheisilleni ja minut tunteville hyvin paljon.